24.12.2012

Personal 4

Pikkuinen (tai oikeastaan kääpiölupaksi aika suuri) Elfi/Eevi eli kokonimeltään Honey Bunny's Elphin, on nyt asunut meilläreilu viikkon ja kotiutunut hyvin. Jänes on viettänyt enimmikseen aikaa keittiössä, jossa se on seurannut meidän puuhia tietokoneella daitailusta kuusen pystyttämiseen. Otus on muuten todella suloinen ja seurallinen, mutta syliin nostaminen on tälle vielä hieman kammoke, rimpuilu tahtoo oleman meillä vielä pieni ongelma. Paremmaksi sekin kuitenkin joka päiväisellä harjottelulla on mennyt, mutta nyt joulun Elfi saa olla ainakin aika rauhassa :) Kuviakin ollaan vähän heikosti saatu otettua vieläkeskeneräisen kodin vuoksi, sillä valo ei tunnu riittävän tumman kanin kuvaamiseen :P
Onnistuimme myös ilmoittamaan itsenne Lohjan kääpiökaninäyttelyyn, saa nähdä millaiset pisteet Elfi sieltä saa. Harkitsemme yhä pojan kastrointia, mutta eirnäisistä suunnista on ilmaistu kiinnostusta käyttää urosta jalostuksessa, joten emme toistaiseksi ole varanneet aikaa, vaan voi olla että kastrointi siirtyy joko aikaan jolloin tämän otuksen tyttökaverin pitäisi ensi keväänä saapua, taikka jää pois kokonaan.
Hoitokanikin ehti meillä pyörähtää menneellä viikolla, kääpiöluppauros Iivari nimittäin. Pojat asuivat eri huoneissa ja tuskin olivat toisistaan tätä aikana edes kunnolla taitoisia, mutta hetkellisesti oli ihana saada taloon useampikin korvallinen :)

Hyvää joulua kaikille!

Meidän jouluvalot :)
 

17.12.2012

Ruokahyllyllä: Kaura

Olen itse painiskellut vuosia ruokinta-ongelmien kanssa: mikä on se paras ruoka millekin kanille, entä paras hinta-laatusuhde kun kaneja on monta? Pätevätkö tavalliset ruoka-annossuositukset ulkokaneihin ja mikä sitten onkaan se optimaalinen määrä joka päivä? Ruoilla on kaikilla omat kannattajansa, toiset kanit eivät edes suostu syömään kuin tiettyjä valmisteita, mutta faktaa ovat silti ruokien ravintosisällöt oli tottumus tai rahapussi mikä tahansa.

Kanin rehuna Kaura?

Kauran käyttäminen kanin rehuna jakaa mielipiteitä yleensä todella rankasti, sillä kaura on halpaa, sien kuitupitoisuus on korkea, mutta toisaalta myös rasvapitoisuus on todella korkea ja kaloreita siinä on enemmän kuin tarpeeksi. Kuorittu kaura kannattaa unohtaa, sillä kuoritussa kaurassa kuitupitoisuus putoaa rankasti, mutta rasvaprosentti säilyy entisellän. En kuitenkaan sano täysin ei kauralle, osittain siksi, että omilla ulkokaneillani kaura on toiminut lisäravintona noin vuosikymmenen ilman haittavaikutuksia. Salaisuus piilee kuitenkin nimeen omaan sanoissa lisäravinto ja ulkokani.
Ulkona asuva kani tarvitsee erityisesti talvella raskaampaa ruokaa, jossa on paljon energiaa, eikä hieman kohotetusta rasvaprosentista ole haittaa. Kaura ei kuitenkaan yksinään riitä ravinnoksi, sillä siitä puuttuu monia kanin kahitykselle ja erityisesti turkin ja kehon hyvinvoinnille tärkeitä vitamiineja. Siksi mikäli kauraa haluaa syöttää kanille, se tulisi antaa ns. lisäravintona tai osana tavallista ruokavaliota. Meillä ulkokanit söivät talvisin 1/2 kauraa ja 1/2 genesis alfa alfaa, tulokset olivat hyviä, mutta kyseessä oli ulkona asuvia kaneja.
Sisäkaneilla kauran haittavaikutukset tulevat esiin helpommin. Liika energia saattaa purkaantua aggressiivisuutena, huonekalujen tuhoamisena tai muuna ongelmakäyttäytymisenä. Lisäksi kauran rasvaprosentti kasvattaa herkästi pienille kaneille leukapussin ja nostaa painoa täysin turhaan. Hyvänä (huonona) esimerkkinä kauran kalorimäärästä on muiden eläimien kohdalla sikatalous, jossa kauraa käytetään nimeen omaan nk. "energiarehuna" myös nostamaan painoa.
Kauran puolesta lisäravintona täytyy kuitenkin mainita, että kauran valkuaispitoisuus on hyvä ja kanille valkuisen saanti on tärkeää aineenvaihdunnassa, sekä lihasten ja luuston kehittämisessä. Aktiiviselle ja paljon energiaa kuluttavalle nuorelle kanille ja erityisesti ulkokaneille kaura voi olla ihan hyvä vaihtoehto hyvälaatuisen pelletin kanssa tarjottuna, mutta on kuitenkin hyvämuistaa, että pelletit sisältävät kaiken kanin tarvetseman ja näin ollen, mikäli ei tähtää edullisuuteen on mielestäni parempi pysytellä pelkässä pelletissä. :)

Kaura (100 grammassa)
533 kal
10 g kuitu
14,5 g proteiini
7,3 g rasva
6,3 mg rauta
43 mg Kalsium
1,5 mg E-vitamiini
0,33 mg B1-vitamiini

kuvan alkuperäinen osoite


11.12.2012

Ruokahyllyllä: E-vitamiini & hevosrehut

Olen itse painiskellut vuosia ruokinta-ongelmien kanssa: mikä on se paras ruoka millekin kanille, entä paras hinta-laatusuhde kun kaneja on monta? Pätevätkö tavalliset ruoka-annossuositukset ulkokaneihin ja mikä sitten onkaan se optimaalinen määrä joka päivä? Ruoilla on kaikilla omat kannattajansa, toiset kanit eivät edes suostu syömään kuin tiettyjä valmisteita, mutta faktaa ovat silti ruokien ravintosisällöt oli tottumus tai rahapussi mikä tahansa.

Hevospelletit

Ensin haluaisin nostaa esille ne yleisimmät edulliset vaihtoehdot, mitä ei kanille tulisi antaa, eli hevospelletit kuten esimerkiksi Racing Prix tai Topline. Monet etsivät tuoteselosteesta pääasiassa mainintoja rasvanmäärästä, sekä kuiduista, mutta todellinen syy miksi hevosten rehut ovat kaneille vaaraksi on niinkin viaton tekijä kuin E-vitamiini.
E-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini ja kehon vastine liialle E-vitamiinin saannille on rasvan lisääminen kehossa. Pitkäkestoinen ylialtistuminen johtaa erityisesti sisäelimien liialliseen rasvoittumiseen, lihaskatoon, sekä lopulta kuolemaan. Näkyviä oireita kanissa ovat (erityisesti pienillä kaneilla helposti havaittavissa) leukapussin muodostuminen, sekä lihaskato.
Kanin rehussa optimaalinen määrä E-vitamiinia on noin 30-70 mg / kg, mutta käytännössä kaikki pelletit, joiden ravintosisällössä E-vitamiinin määrä jää alle 100 milligramman, on kanin terveydelle vielä hyväksi.
Alla on esimerkkinä muutamien eri pellettien E-vitamiinimääriä, sekä vertailun vuoksi Racing Prix.

Genesis Timotei 55mg/kg
Rabbit Royale 50 mg/kg
Genesis Alfa Alfa 55 mg/kg
Hobby Plus 150 mg/kg
Versele-Laga Cuni Complete 30 mg/kg

Racing Prix 400 mg/kg



7.12.2012

Eevi!

Sunnuntaina 9.12 otamme suunnan kohti Närpiötä ja valmistaudumme ajamaan 4,5 tuntia kohti itärannikkoa. Sieltä pitäisi löytyä yksi Suomen herttaisimmista kasvattajista sekä yksi hänen kasvattinsa, jonka on tarkoitus tulla mukaan paluumatkalle. Alunperin olimme toivoneet saavamme naaraan, mutta tällä kertaa n. puolivuotias Eevi vei sydämen ensin. Kyseessä on sininen kääpiöluppauros, jolle olemme nyt sitten ajatelleet ottaa tyttöystävän keväällä, kastraation jälkeen. Saa kuitenkin nähdä, tällä nuorukaisella on nimittäin sen verran hieno rotuleima, että jälkeläisiä ennen leikkausta olisi ehkä mukava saada :) Tässä kuva, jonka kasvattaja on ottanut. Lisää sunnuntaina!

Eevi

1.12.2012

Personal 3

Hoitotoiminta on taas pyörähtänyt käyntiin. Joulukuussa meille rantautuu yksi kääpiöluppauros lomahoitoon ja myöhemmin tammikuussa näyttäisi pitkäaikaishoitoon (6-12kk) tulevan hermeliiniuros. Olemme saaneet kanihuonetta hyvää vauhtia valmiiksi (laitan kuvia varmaan viikon sisällä), olemme tilanneet toisen kolmikerroksisen häkin, tämä versio on tehdasvalmisteinen, aikaisempi häkki on meillä tehty itse puusta, niin että nuo painavammatkin kanit uskaltaa sinne laittaa asustelemaan ^^.
Teimme edelliseltä messu käynniltä myös ehdottoman ykköslöydön, joka jollain ilveellä tulee asunnon etuoveen:


Myös piparkakkumuottivalikoimaan näin joulun alla piti ostaa muutossa kertaalleen kadonnut pupu piparkakkumuotti. Nyt voi joulunodotus tulla!