26.12.2013

Joulutervehdys

Kaunista joulua, sekä onnellista uutta vuotta 2014 toivottaa Pupuhotellin väki!

Ensi vuosi käynnistyykin meillä todella touhukkaissa merkeissä. Osallistumme alkuvuodesta Röykän ja Pornaisten näyttelyihin, sekä SKY:n 25-vuotis juhlanäyttelyyn Lempäälässä maaliskuussa. On hauska päästä taas kiertämään kisoja useammin, kunhan vain työvuorot antavat meille periksi tarpeeksi! Lisäaktiviteettia tuovat ensivuodelle suunnittelemamme astutukset. Sijoituksessa asunut Pella palaa meille nyt tammikuun alussa ja on tarkoitus naittaa neito Toorille. Tavoitteena olisi saada ruskeita lapsosia. Tammikuussa myös Elphin saa osakseen romanssin kun herra lähtee hetkeksi lainaan täällä pääkaupunkiseudun alueella.

Helmikuussa on suunnitteilla uusi yritys Main kanssa, mutta huonot uutiset ovat ettei sopivaa urosta ole ainakaan toistaseksi löytynyt. Nyt peukut pystyyn, että onni kääntyisi tammikuun aikana! Helmikuussa on kuitenkin tarkoitus myös astuttaa Marsha, jonka voin vihdoin onnellisesti sanoa olevan meidän, sillä ostimme neidin kasvattajalta hieman Grand Galan jälkeen. Marshan sulhona toimii Elphin ja tällä yhdistellä tavoittelemme sinistä. Maaliskuussa onkin sitten meneillään vilinää, omien naaraiden astutukset ovat silloin suunnitelmien mukaan ohi, mutta Elphinillä olisi vielä yksi morsian Porvoossa. Ja se olisikin sitten tämän kevään rakkausringin päätös!

Kaikessa tässä onnessa on vielä yksi palanen lisää, nimittäin Kaeden tilanne. Useiden testien jälkeen saimme ensin kumottua E.Cuniculi epäilyn ja nyt saimme vihdoin tulokset aina Saksasta asti, että neidin Pasteurella näyte oli negatiivinen. Seuraavaksi testaamme mahdollisen heinäallergian mahdollisuutta. Pitäkäähän meille peukkuja senkin suhteen, että todellinen sairastelun syy löytyisi.

Terveisin
Pupuhotellin puput