9.1.2014

Rakkaustarinoita

Hyvää uutta vuotta 2014!

Meillä on taas tapahtunut porukan lisäystä hetkellisesti kun sijoituksessa ollut Pella palasi meille astutettavaksi. Yhden poikueen ehdolla sjoitettu Pella on siis ruskeaa kantava musta kääpiöluppanaaras, joka nyt astutettiin tuolla meidän Englanninvahvistuksella, ruskea viittakuvio klupalla, Toorilla. Kaksikko tuli heti nätisti toimeen, ei minkäänlaista valtataistelua, taisi olla Pellallakin jo hieman kevättä rinnassa. Nyt sitten vain odotellaan miten meidän käy ja kuinkahan mahdamme saada ruskeita poikasia tästä yhdistelmästä. :)

Tällä hetkellä meiltä myös puuttuu yksi neitokainen kotoa, nimittäin Kaede, joka on vanhemmillani allergiatestissä, eli heinättömällä ruokavaliolla. Heinästä saatavat kuidut on nyt Kaeden ruokavaliossa korvattu niin kutsutuilla kuitukuutioilla, joita saa mm. eläinkaupoista. Pidetään kaikki nyt peukkuja, että oireet loppuisivat tähän ja saisimme vihdoin selville mikä neidillä on vikana.

Maillekin näyttää vihdoin löytyvän uros Huittisten suunnasta. Odottelemme vielä kuvaa uroksesta, mutta lupaavalta kuulostava musta uros olisi siellä tarjolla. Nyt jos kaikki menee hyvin niin helmi-maaliskuussa olisi sitten Main vuoro. Ennen Maita tulee kuitenkin tilaa Elphin ja Marshan rakkaussuhteelle, joka toivottavasti poikii meille sinisiä lapsosia.

Hyvää alkavaa vuotta!