3.9.2013

New Friends

Seurailtiin pari päivää sitten innolla kun ensimmäistä kertaa Kaede ja Marsha tutustuivat toisiinsa ei-kenenkään-maalla. Suunnitelmahan Marshan suhteen oli jo heti alusta, että meille tämä pallo jää pysyvästi vain jos se tulee Kaeden kanssa toimeen, sillä tällä hetkellä meillä on ihan tarpeeksi erikseen asuvia naaraita ^^''. Homma sujui varsin vaivattomasti kuten oli odotettukin. Nämä molemmat kun ovat olleet luonteeltaan aika säyseitä ja nuori kun ovat niin ongelmia harvemmin tulee. Aluksi Kaede vaikutti olevan selkeäsi näistä kahdesta se pomo ja vähän Marshaa pistikin matalaksi, mutta seuraavana päivänä roolit täyttivät vaihtuneen. Eilen Kaede vaikutti jopa hieman huolestuttavan stressaantuneelta sinkoillessaan Marshaa karkuun häkissä, mutta onneksi kolmantena päivänä tilanne oli jo täysin rauhoittunut. Siellä ne köllötelevät kahdestaan ja nuolevat toisiaan vuorotellen. Peukut pystyyn että yhteiselo jatkuu näin sopuisana :)