25.6.2014

Mai ja Toori

Päätettiin kokeilla kerta kiellon päälle ja lainattiin reilu viikko sitten saksanjättiuros Volmaria Maille mieheksi. Nyt sitten vaan jännitetään. Pääasiassa tuntuu siltä, ettei halua edes toivoa tai ajatella lopputulosta, koska aina on se häilyvä mahdollisuus, että vika onkin Maissa. Se huono puoli näissä tuonneissa on, että suku, vaikka nimiä ja pisteitä tiedetäänkin, on muuten aika hämärissä. Pidetään kuitenkin peukkuja, sillä kuten aiemmin mainittuja, kyselyjä on tullut ihan mahdottomasti, vaikka mitään poikuetta ei ole ollut edes tulossa! Jännäksi menee se, mihin koteihin nämä sitten lähtee jos meillä käy onni.

Toinen tapahtuma on Toorin kastrointi, joka tapahtui tänään luottoeläinlääkärillämme. Kaikki meni hienosti, vaikka tämä duracell-herra ei meinannutkaan ottaa nokosia aivan heti. Nyt poika heräilee ja olisi kovast heti menossa joka suuntaan, mutta toppuutellaan. Nyt vaan sitten paranemisprosessia käyntiin ja ehkä me saataisiin sitten Toorille naiskaveria. Pellahan on yhä meillä hoidossa sen perheen putkiremontin venyessä, joten siinähän olisi kiva kaksikko, jos remontti jatkuu vielä kauankin. Koko ajan lähenee myös sijoituskotien etsintä ensi vuodelle. Tässä lähiviikkoina pistetään varmaan ilmoitus myös julkiseen jakoon, jos saataisiin muitakin vaihtoehtoja kuin nämä meidän kasvattajatutut. :)

Uminari, meillä hoidossa

Natta

Perhepotretti
Toori, Natta ja Pella

Pella, hoidossa

3.6.2014

Sadepäiviä

Eipä ole hetkeen tullut taas näpyteltyä vaikkea kaikenlaista on sattunut. Tällä hetkellä omien pupsujen lisäksi meillä asustavat hoidossa tämän kevään kasvatti Uminari "Rambo", sekä poikueen emä Pella. Molempien perheet ovat pidemmillä lomilla ja saimme nämä takaisin ilahduttamaan meitä. Natta on kasvanut ihan hirmuisesti, eikä onneksi osoita murrosiän piirteitä ainakaan agressiivisesti. Elphin on ollut isälainassa Hottentotin kanilassa ja nekin poikaset ovat ehtineet jo kasvaa kuukauden vanhoiksi. Poikasten saralla hieman huonompaa tuuria on Mai, jolle ei ole yrityksistä huolimatta onnistuttu löytämään uutta sopivaa urosta. Olemme vähitellen alkaneet heittämään pyyhettä kehään, mutta pientä toivoa yritetään vielä pitää yllä, sillä joka viikko saan vähintään yhden sähköpostin, jossa kysellään saksanjättilapsia, vaikkei mitään lupausta poikueesta ole.

Toorin olemme nyt päättäneet kastroida ja toimenpide toteutetaan tässä kuussa. Herralla on nämä keväät ja muut kanit alkaneet käyttää päätä niin ylikierroksilla, että uskomme sen olevan paras vaihtoehto loppujen lopuksi kaikkien kannalta. Samalla yritämme aloittaa hoitopaikkojen etsinnän omille murusillemme, sillä saimme mahdollisuuden josta emme voi kieltäytyä: lähdemme Japaniin 9 kuukaudeksi ensi vuonna opiskelemaan kieltä. Sille ajalle siis tavitsisimme hoitavat, huolehtivat ja näitä mussukoita arvostavat kodit. Mai on ehdottomasti ainakin toistaiseksi suurin huolenaiheemme, koska neiti tarvitsee paljon tilaa, paljon hellittelyä ja osaavaa käsittelyä kokonsa vuoksi.

Sadepäivien jatkuessa olemme onneksi päässeet juoksemaan talomme ulkokäytävällä, toivottavasti aurinko tulee taas pian esiin!

Elphin, Natta ja Toori